Uudistunut Oppimiskeskus Aleksandria
Helsingin yliopiston oppimiskeskuksen muutostyöt Fabianinkatu 28:ssa ovat valmistuneet. Suunnittelun keskeinen lähtökohta oli luoda tiloista muuntojoustava kokonaisuus tukemaan opiskelijoiden yksilö- sekä ryhmätyöskentelyä. Uudistuksessa kerrokset erotettiin ääntä eristävillä lasiseinillä ja kulkureittejä uudelleen järjestettiin uusien portaiden avulla, mahdollistaen tilojen samanaikainen käyttö erilaisiin toimintoihin. Muutostöissä vaalittiin rakennuksen arkkitehtuuria sekä hyödynnettiin olemassa olevaa talotekniikkaa, rakennusosia ja kalusteita: kivilattioita paikattiin puretuista […]
Lappeenrannan pääkirjastossa vietettiin harjannostajaisia
Peruskorjaushanke on edennyt siihen vaiheeseen, että toukokuussa juhlittiin harjannostajaisia. Vuonna 1974 valmistunut kirjastorakennus, jonka suunnittelusta vastasi arkkitehti Erkki Pasanen, saa peruskorjauksen myötä myös suojelustatuksen. Korjauksessa keskitytään erityisesti rakennuksen toiminnallisuuden ja saavutettavuuden parantamiseen sekä talotekniikan uusimiseen. Asiakkaat pääsevät tutustumaan uuteen kirjastoon joulukuussa.
Hankeuutisia: Turun kaupungintalokorttelin peruskorjaus
Uusi erittäin mielenkiintoinen peruskorjaushanke on käynnistymässä ja toimimme hankkeessa pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelijana. Projektijohtourakoitsijana toimii Rakennustoimisto Laamo Oy. Kortteli koostuu seitsemästä, eri aikakauden suojellusta rakennuksesta ja sillä on tärkeä kaupunkikuvallinen arvo Turun ydinkeskustassa. Hankkeessa rakennusten perustukset vahvistetaan osin paaluttamalla ja rakennukset peruskorjataan niiden rakennushistorialliset piirteet huomioiden. Lisäksi piha-alue uudistetaan kaikille avoimeksi, viihtyisäksi kohtaamispaikaksi, joka sovitetaan […]
Rekry: Kokenut projektiarkkitehti
Olet osaava ja innostava tiimipelaaja, jolla on innostusta ja kokemusta vaativista korjaussuunnitteluhankkeista. Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden päästä avainpaikalle ainutlaatuisiin suunnitteluprojekteihin sekä osaksi LPR:n tiivistä ja lämminhenkistä työporukkaa. Työkulttuurimme on vahvasti toisia arvostava ja kunnioittava, reipashenkistä huumoria unohtamatta. Toivomme Sinulta kokemusta erilaisten vaativan tai poikkeuksellisen vaativan tason korjauskohteiden pääsuunnittelijana ja/tai projektiarkkitehtina toimimisesta. Itsenäinen työote, hyvät vuorovaikutus- ja […]
Hirvensalon seurakuntakeskus on valmistunut
Turun Hirvensalon seurakuntakeskus on valmistunut ja rakennus on luovutettu seurakunnan käyttöön. Toimimme hankkeessa pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelijana. Alkuperäisen keskuksen vuodelta 1962 suunnitteli arkkitehti Pekka Pitkänen. Uudistetussa keskuksessa säilytetiin vanhan kirkkosalin muoto sekä sen sisäseinät, mutta pääosin keskus on uudisrakennus, jossa parannettiin tilojen monikäyttöisyyttä ja esteettömyyttä. Ulkoseinät on muurattu massiivitiiliharkoista. Rakennuksen pääsalia kasvatettiin kolmikertaiseksi ja muut […]
Tiitta Itkoselle kunniamerkki
Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi itsenäisyyspäivänä 6.12.2024 arkkitehti Tiitta Itkoselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin (SVR R). Tänään juhlistimme Tiittaa kuohuvan ja kakun äärellä. Tiitta on ansainnut tunnustuksensa pitkästä työurasta suomalaisen arkkitehtuurin ja rakennusperinnön parissa. Tiitan erityisosaaminen painottuu vaativien ja rakennushistoriallisesti merkittävien rakennusten korjaussuunnitteluun. Työuransa aikana hän on toiminut arkkitehtisuunnittelusta vastaavana useiden valtakunnallisesti merkittävien suojeltujen arvorakennusten […]
Hankeuutisia: Turun tuomiokirkon peruskorjaus
Yhdessä Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Oy:n kanssa meidät on valittu Turun tuomiokirkon peruskorjauksen pää-, arkkitehti-, kalustus- sekä sisustussuunnittelijoiksi. Hanke alkaa helmikuussa 2025 ja korjauksen on määrä valmistua vuoden 2028 aikana. Peruskorjauksessa ikonisen kirkon talotekniikka uudistetaan lähes kokonaan sekä lisäksi parannetaan tilojen monikäyttöisyyttä, esteettömyyttä ja turvallisuutta. Restauroinnissa yhdistyvät toimistojen suunnittelufilosofiat ja syvällinen kohdetuntemus varmistaa, että tavoite kansallispyhäkön […]
Ilpo Raunio 1933-2024
Arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Raunion eli LPR:n kolmas perustajajäsen, ”R”, arkkitehti Ilpo Raunio kuoli 5.12.2024 Turussa 91 vuoden ikäisenä. Ilpo syntyi 1933 Paavolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Hänen isänsä oli rovasti, Paavolan seurakunnan kirkkoherra. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Turun Lyseosta 1952 ja arkkitehtuuriopinnot hän suoritti Helsingissä Teknillisessä korkeakoulussa valmistuen arkkitehdiksi 1961. Raunio työskenteli aluksi Pekka Pitkäsen arkkitehtitoimistossa, kunnes menestyminen eduskuntatalon laajennusosan suunnittelukilpailussa […]
Korttelihankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyy
Valtioneuvoston toimitilojen peruskorjaus- ja uudistamishankeen eli ns. Korttelihankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyy – toimimme hankkeessa pääsuunnittelijana. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja pääurakoitsijana YIT. Rakennushistoriallisesti merkittävään valtioneuvostokortteliin Helsingin Kruununhaassa kuuluu Kirkkokatu 12:n ja 14:n, Pihapaviljongin, Snellmaninkatu 7:n sekä Hallituskatu 3:n rakennukset. Kortteli koostuu useasta eri aikakauden rakennuksesta, joista vanhimmat on rakennettu 1840-luvulla ja uusimmat 1980-luvulla. […]
LPR-arkkitehdit vierailivat Aurajoki Oy:n kuumasinkityslaitoksessa
LPR-arkkitehdit vierailivat tällä viikolla Aurajoki Oy:n Euroopan ympäristöystävällisimmässä kuumasinkityslaitoksessa. Oli todella inspiroivaa päästä tutustumaan koko henkilöstön voimin suunnittelemaamme Aurajoki Oy:n Liedon tehtaaseen ja laitoksen toimintaan. Erityiset kiitokset kehitysjohtaja Mikko Mäkiselle informatiivisesta kierroksesta. Saimme nähdä, miten rakennusteollisuudessa käytettävä monipuolinen pintakäsittelymenetelmä toimii käytännössä – täysin hiilineutraalisti. Prosessi alkaa teräksen perusteellisella puhdistuksella esikäsittelyaltaissa, jonka jälkeen kappaleet upotetaan 450-asteiseen […]
LPR-arkkitehdit Archinfon Valokeilassa
Olemme korjausrakentamisen tiimoilta esittelyssä Archinfon Valokeilassa. Instagramissa on tällä viikolla Archinfon tilillä kolmessa postauksessa projektejamme ja artikkeli meistä löytyy puolestaan Archinfon nettisivuilta: https://www.archinfo.fi/artikkelit/valokeilassa-lpr-arkkitehdit
Asiakashaastattelussa Helsingin yliopiston arkkitehti Pirjo Ranta
Pitkän hankkeen jälkeen päällimmäisenä on haikeus ja ylpeys Helsingin yliopiston kampusarkkitehti Pirjo Ranta on ollut pitkällä urallaan monessa hankkeessa mukana, viimeisimpänä Siltavuorenpenkereen korttelin korjaushankkeet. Toimimme hänen kanssaan tiiviissä yhteistyössä suunnittelun osalta. Rakennus 5:n eli vanhan Minervan peruskorjaus valmistui vuonna 2022, kun taas 1A:n, 1B:n sekä 3:n korjausten osalta valmista tuli tänä keväänä. Hankkeet olivat osa […]
Kesäloma 2024
Toimistolla hiljennytään loman viettoon ja heinäkuussa olemme pääosin lomalla.Kiireellisissä asioissa voit lähestyä sähköpostitse lpr@ark-lpr.fi Aurinkoista ja rentouttavaa lomaa kaikille!
Aurajoki Oy:n kuumasinkityslaitos on valmistunut aikataulussa
Lietoon rakennettiin SRV:n toimesta noin 6 200 bruttoneliömetrin laajuiset tuotanto- ja toimistotilat metallien pintakäsittelypalveluihin erikoistuneelle Aurajoki Oy:lle. LPR-arkkitehdit olivat hankkeessa pääsuunnittelijana ja tietomallinnuksen BIM-koordinaattorina. 1.7.2024 käynnistyvä Euroopan ympäristöystävällisin tuotantolaitos minimoi kokonaispäästöt sekä energiankulutuksen ottamalla tehdasprosessissa syntyneen energian talteen ja ohjaamalla sen kaukolämpöverkkoon. Järeät prosessilaitteistot on valmistettu Keski-Euroopassa ja niiden mallipohjainen yhteensovitus rakennuksen järjestelmiin oli haastava, […]
Siltavuorenpenger 1-3:n peruskorjaus valmistunut
Helsingin yliopiston Siltavuorenpenger 1B:n peruskorjaustyöt on saatu päätökseen ja rakennuksen vastaanotto oli viime viikolla. 1B oli viimeinen kolmen Siltavuorenpenkereen rakennuksen korjauskokonaisuudestamme. Rakennus 3, Athena nimeltään valmistui jo alkuvuodesta. Alkujaan ydinfysiikan laitoksena toiminut rakennus 1B peruskorjattiin kokonaan. Sisäpuolen rakennus- ja taloteknisten korjaus- ja muutostöiden lisäksi uusittiin ikkunoita sekä vesikatto hieman korotettuna. Uudistettuihin tiloihin sijoittuu kasvatustieteellisen tiedekunnan […]
LPR-arkkitehdit 50 vuotta
Toimistomme täytti hiljattain huikeat 50 vuotta ja tätä saavutusta olemme juhlineet talven aikana useammankin kerran. Katso kuvia juhlista somekanavistamme:FacebookInstagramLinkedin Katso myös esittelyvideomme Vimeosta.
Ola Laiho 90v.
Yksi LPR-arkkitehtien perustajista Ola Laiho täytti 90 vuotta 11.2.2024. Häntä juhlittiin myös toimistolla kakkukahvien merkeissä. Katso kuvia juhlinnasta somekanavistamme sekä lue Helsingin Sanomien kirjoittama juttu: FacebookInstagramLinkedin Helsingin Sanomat 11.2.2024
Hyvää joulua!
LPR-arkkitehdit toivottavat kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. Täältä löydät perinteisen joulutervehdyksemme: ark-lpr.fi/joulutervehdys-2023/
World Green Building Week (11.-15.9.2023)
Tällä viikolla on käynnissä kansainvälinen World Green Building Week (11.-15.9.2023) ja olemme siinä mukana. Green Building Council Finlandin jäsenenä olemme osa kiinteistö- ja rakennusalan kansallista ja kansainvälistä verkostoa, jonka tavoitteena on vähähiilinen rakentaminen, kiertotalouden tehostaminen ja kestävä elämäntapa. Rakennettu ympäristö on avaintekijä kestävyyssiirtymässä ja etenkin korjausrakentamisen osaamisellamme luomme osaltamme parempaa huomista.
Kesäloma 2023
LPR-arkkitehdit lomailevat pääosin heinäkuussa, jolloin toimisto on suljettuna. Kiireellisissä asioissa voit lähestyä sähköpostitse lpr@ark-lpr.fi Aurinkoista ja rentouttavaa kesää! Palaillaan asiaan elokuussa.
Euroopan ympäristöystävällisin sinkityslaitos Turun seudulle – LPR-arkkitehdit mukana hankkeessa
Turun seudulle Lietoon rakennetaan SRV:n toimesta Euroopan ympäristöystävällisin kuumasinkityslaitos metallien pintakäsittelypalveluihin erikoistuneelle Aurajoki Oy:lle. LPR-arkkitehdit on mukana mielenkiintoisessa hankkeessa pääsuunnittelijana ja 3D-tietomallinnetun arkkitehtisuunnittelun osalta. Rakennustyöt aloitetaan toukokuussa 2023 ja niiden on määrä valmistua kesäkuussa 2024. ”Uudessa tuotantolaitoksessa kokonaispäästöt ja energiankulutus on minimoitu. Tehdasprosessissa syntynyt energia otetaan talteen ja ohjataan takaisin kaukolämpöverkkoon. Lisäksi tuotantolaitoksessa hyödynnetään prosessitekniikkaa, […]
LPR-arkkitehdeille uusi toimitusjohtaja
Kevät tuo toimistollemme suuria henkilöstömuutoksia, kun pitkäaikainen toimitusjohtaja Veera Rautaheimo siirtyy liki kymmenen vuoden jälkeen toimitusjohtajan tehtävistä hallituksen puheenjohtajaksi. Yrityksen omistajuudet säilyvät ennallaan ja osakkaina jatkavat tuttuun tapaan Veeran lisäksi arkkitehdit Pauno Narjus, Jonni Lampinen sekä Aleksi Myyryläinen. Uudeksi toimitusjohtajaksi astuu talon ulkopuolelta rakentamistalouden diplomi-insinööri Heli Väliharju. Helillä on takanaan pitkä työkokemus toimitusjohtajan tehtävistä sekä […]
LPR-arkkitehdit ja Helin & Co Arkkitehdit EU-parlamentin arkkitehtuurikilpailun finaaliin
EU-parlamentin suuri arkkitehtikilpailu on ratkaistu. LPR-arkkitehdit etenivät finaaliin yhdessä Helin & Co Arkkitehtien ja Sitowisen kanssa tehdyllä kilpailuehdotuksella ainoana suomalaisena kokoonpanona 132:n osallistujan joukosta. Kilpailu alkoi jo vuonna 2020, mutta ratkaisu saatiin tänä vuonna. Voiton kilpailussa vei tanskalainen JDS Architects. Ehdotusta ei kuitenkaan toteuteta. Kilpailu keskittyi Paul-Henri Spaak -rakennuksen uusimiseen, joka on Euroopan parlamentin päärakennus […]
LPR-arkkitehdit somessa
LPR-arkkitehtien sosiaalisen median kanavat on julkaistu tänä syksynä ja meidät löytää nyt Instagramista (@lpr_arkkitehdit), Facebookista sekä Linkedinistä. Linkit kanaviin löytyvät myös nettisivujemme alalaidasta. Otathan meidät seurantaan, niin pääset seuraamaan toimiston ajankohtaisia projekteja ja tapahtumia. InstagramFacebookLinkedin
LPR-arkkitehdit kolmannelle palkintosijalle Lahden Niemen ranta-alueen ideakilpailussa
Kilpailuehdotus Lahden Poukama sijoittui kolmannelle sijalle Lahden Niemen ranta-alueen kehityskilpailussa. Polttimo Oy, UPM-Kymmene Oyj ja Lahden kaupungin järjestämän yleisen ideakilpailun tavoitteena oli ideoida, miten vanha teollisuuskäytössä ollut alue muutettaisiin omaleimaiseksi ja vetovoimaiseksi kaupunkilaisten asuin- ja viheralueeksi. Kilpailualue sijaitsee Vesijärven rannalla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta, hyvän julkisen liikenteen ja kävely- ja pyöräilyverkoston varrella. Maaliskuussa 2022 […]
LPR-arkkitehdit ja Helin & Co Arkkitehdit yhdessä mukana Turun Ferry Terminal – kilpailussa
LPR-arkkitehdit osallistuu yhdessä Helin & Co Arkkitehtien kanssa Turun uuden matkustajaterminaalin arkkitehtuurikilpailuun. Turun Sataman järjestämään kutsukilpailuun valittiin viisi osallistujatiimiä. Kutsutut valittiin lähes kahdenkymmenen ilmoittautuneen joukosta referenssien perusteella. LPR & Helin Co -työryhmän lisäksi kisaan osallistuu Suomesta PES-Arkkitehdit, ALA Arkkitehdit, JKMM Arkkitehdit sekä Zaha Hadid Architects Englannista. Kilpailun ensimmäisen vaiheen luonnokset valmistuvat helmikuussa ja lopulliset ehdotukset […]